torstai 1. joulukuuta 2016

Joulunalus loman to do...


... ulkoile ...
... osta hassut joulu sukat ...
... ota päiväunet ...


... syö riisipuuroa ...
... leivo pipareita ...
... kuuntele joululauluja ...


... vietä päivä yöpuvussa ...
... lue kirjoja ...
... syö suklaata ...


... katso linnanjuhlat ...
... juo punaviiniä ...
... halaile paljon ...


... kauneimmat joululaulut ...
... katso jouluisia leffoja ...
... älä kiirehdi ...

lauantai 24. syyskuuta 2016

"Tämä rakkaus"

Huhtikuinen ilta vuonna 2010. Pääsykokeet takana, Chisun keikka Kouvolassa. Lavalla suloista keijukaista muistuttava laulaja, joka omistaa biisin "Tämä rakkaus" omalle äidilleen, hän on sinä iltana keikka paikalla mukana. Minä omistan sen siinä hetkessä tyttärelleni, nyt ja aina.

Äidin ja tyttären välinen suhde, herkkä kuin ohuen ohut seitti jonka aurinko valaisee sateen jälkeen, mutta samalla niin vahva ja kestävä, että sitä saa venyttää äärimmilleen ennen kuin se taipuu ja katkeaa. Luja kuin korkein vuori, joka saattaa vaikuttaa joskus luokseen päästämättömältä, mutta tärkeintä onkin tulla puoliväliin vastaan, eikä kiivetä vuoren huipulle. Koska vallasta sokeana huippua tavoitellessa voi jäädä huomaamatta kaikki se, mikä matkalla on tärkeää.

Kuinka neuvoa olematta liian kontrolloiva. Kertoa oma mielipiteensä olematta liian jyrkkä. Ja kuinka muistaa oikeasti kuulla, ei vastatakseen vaan todella ymmärtääkseen. Eikö suurin kivi johon kompastutaan olekin se, että koetetaan estää tyttäriämme tekemästä ne virheet, jotka heidän kuuluu tehdä. Eihän niitä voi kutsua virheiksi ennakolta, virheen tunnistaa vasta jälkeen päin.

Välillä pelottaa niin, että sydän on sykkyrällä. Mutta sen kanssa on opittava elämään. Kuin katsoisi vaarallisen korkealla trapetsilla keikkuvaa taiteilijaa. Ei voi pysäyttää ja jättää vain odottamaan, vaan on kannustettava jatkamaan, koska paikallaan pysyminen johtaa varmaan pudotukseen. Jos löytyy keskeltä tunnetta siitä, ettei kukaan usko ja luota, kuinka niin voisi tehdä itsekään.

Ja vaikka itse sitten putoaisi kuinka syvälle tahansa, ei tarvitse kuin kohottaa katseensa ja katsoa ylös nähdäkseen, että on kuitenkin pystynyt ihmeeseen johon kukaan muu ei olisi voinut. Rakkauteen, jota ei pysty kukaan koskaan horjuttamaan ja ottamaan pois. Koska tämä loputon rakkaus säilyy aina vain.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Summer trip: Berlin

The first stop in our summer trip was Berlin. This was second time for me and I was able to discover so many new places in this awesome city. I never really had been in the Eastern Berlin before. Here are some photos from our days in Berlin. 


















sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

UFOja

Laatikoiden ja pussukoiden kätköistä hups vaan "löydetyt" keskeneräiset käsityöt ;) Mielenkiinnolla odotan, minkä näistä saan ensimmäisenä valmiiksi asti. Olis sukkaa, parit valmiit hihat, bolero, mekonhelma, puolta hihaa vaille valmis paita, Totoron torso... ja lisäosia virkattuun peittoon sekä yksi paidan helmakin. Ainakin. Vähän on semmoinen olo, että kaikkia arkistojen aarteita en edes tähän muistanut kasata JA muutama uusi juttukin on saattanut hyppiä puikoille näiden Kesäkuun alkupuolella otettujen kuvien jälkeen...

***

I "found" some UFO's from my packages and am very curious to see which will be finished at the first ;) There is few socks, few sleeves, bolero, hem of a dress, almost ready mohair sweater, body of Totoro... and some more parts for my crocheted blanket and hem of cotton t-shirt. At least. And have pretty strong feeling that I didn't remember all the old UFO's so there probably is more... and also few new projects may have seen the day light after taking these photos in the begin of June...

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lähtövalmiina

Kesäloma. Aamukahvikin maistui pitkästä aikaa hyvälle. Reppu pakattu. Pojat pusuteltu. Se kutkutteleva tunne vatsanpohjassa, kun seikkailu on vasta alussa.

---

Summer holiday. Even the morning coffee tasted good after long time. Backpack is packed up. Boys got kisses for goodbye. That tickling feeling in my stomach, now when the adventure is just in the begining.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Gail

 Pitkästä aikaa käsitöitä. Hassua ajatella, että aikanaan (siitä on jo ainakin 10, kun sen aloitin) ensimmäinen blogini oli pelkästään käsitöihin liittyvä. Ja olihan mulla kirjablogikin silloin joskus, on vieläkin olemassa vaikka ei ole päivittynyt moneen vuoteen. Mutta ajat muuttuvat ja niin minäkin.

Käsitöitä on valmistunut hyvin vaihtelevalla vauhdilla viimeisen parin vuoden aikana. Ei oikeastaan montaakaan, jos ei lasketa tätä kevättä. Päättelyä ja nappeja odottavia töitä on ihan muutama nimittäin. Eräänä iltana pengoin lanka laatikoita ja löysin mm pussin, jossa on ostokseni Tallinnasta keväältä 2013... en enää muistanut mitä kaikkea olin ostanut. Muutama huivi ja sukkapari niistä varmasti syntyy, kunhan aika on kypsä. Marinoitukoot nyt vielä hetken.

Mutta tämä huivi, Gail. Tämä on toinen huivi tällä samaisella mallilla. Ensimmäinen oli musta ja meni ystävälleni muistaakseni 30v lahjaksi (kuutisen vuotta sitten siis) ja tämä valkoinen lähti nyt keväällä Tanskaan ystävälleni, häähuiviksi. Neulomisen aloitin jo viime syksynä eli hyvissä ajoin, mutta niin kuin tapana on ollut... projektit valmistuvat yleensä viime tipassa.

Lanka: pehmoinen silkkivilla Wetterhoffilta, Silvia.
Langan kulutus: noin 2 kerää, (100g = 1000m)
Puikot: 3,5mm pitsi Addit
 
 
Huivista tuli iso, 140cm leveä ja pari metriä pitkä runkopatjani ei ihan riittänyt pingotus alustaksi. Pehmoinen ja ilmava olisi varmastikin oikeat sanat huivia kuvaamaan. Toivottavasti myös lämmin morsiamen hartioilla, sitten kun suuri päivä joskus koittaa. Luulen, että tällä samalla mallilla teen vielä joskus itsellenikin huivin.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Khaled Hosseini: Leijapoika

Jos jotakin olen näiden kaikkien luettujen vuosien varrella ymmärtänyt, niin sen, että kirja on ollut hyvä silloin, kun se on herättänyt ajatuksia ja tuntemuksia. Olkoonkin ne minkälaisia tahansa. "Leijapoika" oli ollut minun ns lukulistalla (eli majaillut tuolla kirjahyllyssä) jo kauan, luultavasti kymmenisen vuotta. Ehkä sen lukemista hieman viivytti se, että tiesin mitä tuleman pitää. Tämän tyylisiä kirjoja kun luin parikymppisenä useita.

Leijapoika kertoo Amirin ja Hassanin tarinan. Se on kuvaus lapsen ymmärtämättömyydestä, petoksesta, mielettömästä uskollisuudesta ja sovituksesta. Mutta tiestysti se on myös tarina Afganistanin sisäisestä tuhosta, oman maansa jättämisestä ja sietämättömästä pahuudesta, joka jälleen kerran kohdistuu vähemmistöön (hazaroihin) ja tietenkin lapsiin. Kirja muistuttaa jälleen kerran, kuinka jokainen tehty tai tekemättä jätetty asia vie elämää eteenpäin ja määrittää sen, minne kukakin kulkeutuu. Kaikkiin elämänkäänteisiin ei voi mitenkään itse vaikuttaa, ja ehkä väliä onkin vain sillä, mistä itsensä lopussa löytää. Tuntuu niin hirvittävän epäoikeudenmukaiselle, ettei meillä kaikilla ole samoja edellytyksiä elämälle. Jos pahaa tapahtuu täällä meillä suloisessa Suomessakin, niin aika paljon enemmän sitä tapahtuu muualla maailmassa.

Ihailen Hassanin hyvyyttä. Eihän hyvyys ja se, ettei halua edes vihamiehelleen pahaa, voi olla väärin. Miksi sitten hyvät saavat aina kärsiä kaikista eniten? Miksi on niin, että on osattava olla itsekäs, äänekäs ja kova selviytyäkseen elämästä eteenpäin? Ja miksi niin usein lapset joutuvat maksamaan isiensä synneistä? Mutta silti en ymmärrä Hassanin pohjatonta hyvyyttä. Kyllä nyt jumalauta itsensä puolesta pitää edes vähän taistella.

Amir puolestaan on melko itsekäs kultalusikka suussa syntynyt kakara, jolle tekisi mieli karjaista, että lopeta se kitinä ja kasva nyt jo aikuiseksi. Mutta oppirahat on tietysti meistä jokaisen maksettava elämänkoulussa, toisille käy vain vähän turhan kalliiksi se toisten kouluttaminen.

Viimeisenä, kirjan kannet suljettuani, osasin miettiä vain sitä, että toivottavasti tässä maailmassa on oma paikkansa niille, jotka kokevat oikeudekseen tehdä pahaa toisille. Että kaikki maailman Assefit joutuisivat kokemaan juuri sen saman, minkä ovat muille tehneet. Kaikkien sorrettujen vuoksi, vaikka tuhat kertaa.