torstai 31. joulukuuta 2015

Heipat Vuodelle 2015


Pitäisi ehkä nukkua yövuoron jäljiltä, mutta kun uni ei tuu ja olis vähän asiaakin, niin lasketaanhan ulos vuoden viimeiset mietteet. Uusi Vuosi kun koputtelee jo ovella. Ja mua vähän vatsanpohjasta kutittelee, että mitähän kaikkea se mahtaa tuoda tullessaan! Uskon ja tiedän, että paljon uusia kokemuksia joita voi muistella sitten taas vuoden lopulla. Toivottavasti hieman muutoksia, ainakin työrintamalle, koska nyt tuntuu sille että olisi jo sen aika. Uusia tuulia työn suhteen, opiskelua, ainakin muutama askel (tai harppaus) kohti tulevaisuuden ammattia tai mitä nyt vain. Itsensä kehittäminen ja uusien asioiden opettelu ei mene koskaan hukkaan. Tytär on lähdössä opiskelemaan syksyllä, joten tulossa on vuosi jolloin hajautuminen eri puolille Suomea alkaa. Jännä nähdä, mihin tytär lopulta päätyy. Haikeaa toisaalta myös, niinkuin lapsen itsenäistyminen varmasti on, mutta liian tiukasti ei voi pitää kiinni vaan antaa lintusen lentää pesästään ja olla turvaverkkona, jos lento välillä katkeaa. Tämä on sentään aika pieni maa ja joka paikkaan on lyhyt matka. Lemppareista lempparein bändi esiintyy tänä vuonna Ilosaarirockissa, joten varmasti tulee ainakin yksi Joensuun reissu kesällä. Toivottavasti useita muitakin live keikkoja. Vuoden ensimmäinen ulkomaanreissu on jo jokusen viikon kuluttua ajankohtainen, ei meinata malttaa edes odottaa! Olen enemmän kuin innoissani päästessäni viemään tyttäreni Lontooseen. Kesällekin on jo joitakin reissusuunnitelmia, täytyy hieman priorisoida ajan ja talouden hallinnan kanssa niin eiköhän ne suunnitelmat ole ihan toteutettavissakin. Ja, ja, ja... ihan mukavaa, ettei kaikkia tulevia tapahtumia edes ennalta tiedä.


Ennen Uuden Vuoden kujeita on ehkä hyvä kuitenkin palata tämän päättyvän vuoden tunnelmiin ja tapahtumiin. Facebookissa on toisaalta ollut hauskakin selata noita vanhoja muistoja ja kirjoituksia, jopa useamman vuoden päähän saakka. Harmittaa, etten ole yhtään tämän aktiivisempi päiväkirjan pitämisessä, ehkäpä siinä olisi pieni tsemppauksen paikka ensivuonna. Ja valokuvat, lopultakaan niiden arvoa ei mitata edes rahassa, koska muistoina juurikin valokuvat ovat mittaamattoman arvokkaita. Joten note to self; huomaamatta valokuvien määrä väheni loppuvuotta kohden, on aika taas aktivoitua siinäkin asiassa. Ja valita menneeltä vuodelta valokuvat kollaaseja varten. Niin ja hmm. Muutama kuvakollaasi tämän tekstin yhteydessä päätyi nyt sitten olemaan " m u u t a m a " kuvakollaasi... mutta ei meillä lasketa, menkööt nyt tämän kerran! (Löytyvät lopusta, kun eivät suostuneet useista yrityksistä huolimatta käyttäytymään kauniisti täällä tekstin lomassa...)


Vuosi 2015 oli aika... voisiko sanoa huikea. Alkuvuosi meni sillä samalla levottomalla draivilla mihin vuosi 2014 oli loppunut. Oma fyysinen tomumajanikin (muutaman huolestuneen kaverin ja sukulaisen lisäksi) koitti kertoa mulle, että hidasta nyt tyttöhyvä jo vauhtia, ei ole niin kiire minnekään. Mutta kun jotenkin tuntui, että oli, kamala kiire ja jos pysähtyi paikoilleen niin seinät kaatuivat päälle ja taivas romahti niskaan. Oli omaa lomaa Lontoossa, urheilemista, avantoa, kaveriaikaa, tyttöjen iltoja, treffailua, Repovesi retkiä... niin eikä työtäkään sovi unohtaa, koska töissähän ihminen viettää suurimman osan hereillä oloajastaan. Välillä ehti käydä kotona vessassa ja taas mentiin. Lopulta ensimmäinen puolivuotinen huipentui Extreme Run tapahtumaan, joka sattumalta oli myös eroni vuosipäivä. Taisin tajuta sen oman suoritukseni jälkeen istuessani kylmä karpalolonkero kourassani odottelemassa kavereita suihkusta. Sanotaan, että ensimmäinen vuosi eron jälkeen on haastavin, kun niin monet asiat tapahtuvat "ensimmäistä kertaa eron jälkeen". Ja niin, enhän minä voi muuta kuin allekirjoittaa sen. Kaikki suuret muutokset ottavat oman aikansa, enkä minä ole ensimmäinen sitä kieltämään, näin jälkeenpäin kun asiaa tarkastelee. On hyvä tietää, että nyt kun tuostakin on kulunut jo reilu 1,5 vuotta, me kaikki voimme paremmin kuin koskaan ennen.
 
Keväällä vihdoin tapahtui pysähtyminen, koska lopulta väsyin ainaiseen lentoon ja jatkuvaan hötkyilyyn. Ja niin kuin sanottua, mikä nousee ylös yleensä myös jossain vaiheessa tulee alas. Jos olin alkuvuoden elänyt oikein kunnon hyperventilaatiotilassa niin nyt oli aika vetää syvään henkeä. Vapun jälkeen kääntyikin autonkeula kohti Savoa ja mökkiä jonne lähdin aivan tarkoituksella miettimään ihan itsekseni syntyjä syviä. Kannatti. Seesteisempi vaihe omalle elolle ja ololle löytyi. Muistin, että hei. Kaikki on loistavasti. Minä olen onnellinen itseni kanssa eikä se, että olen onnellinen, vaadi toista ihmistä. Sen kun aina muistaisi, ettei ole ketään toista joka tekee ihmisen onnelliseksi vaan se on ainoastaan minä ja sinä itse, joka siihen taikaan pystyy. Ja pakko todeta; vaikka tuntuu siltä, että oman elämän kortit ovat tällä hetkellä ilmassa enemmän kuin ikinä ennen, niin suunta on kuitenkin löytynyt. Asiat järjestyvät omalla tavallaan ajallaan, saaden toki potkua joka ikisestä valinnasta ja päätöksestä, ihan siitä pienimmästäkin.

Kevätkesä toi mukanaan kaksi miestä elämään, aikalailla yhtä aikaa vielä. Olin jo kyllä päättänyt (siellä mökillä) unohtaa nuo kahdella jalalla liikkuvat aivan kokonaan ja elää nelijalkaisen kanssa jatkossa. Mutta kun sitä vähiten odottaa... vai miten se nyt menikään... tulin hurmatuksi molemmilta tahoilta. Tuntuu, että näitä kahta olinkin jo ehtinyt tietämättäni odotella jonkin aikaa. Ja tuntuu myös siltä, niinkuin olisivat elämässäni olleet jo pidempäänkin. Luulen, että aikakin oli oikea ja minä valmis.


Vuodesta 2015 tuli myös lopulta mukava  reissuvuosi. Kerkesin fiilistellä Lontoossa yhtä lemppari musikaaleista ja vihdoinkin pääsin kiertelemään Highgaten hautausmaalle, juoda kahvia Tallinnassa, palata lapsuudesta tutulle Ruotsin laivalle sekä käydä katsomassa mahtavia valokuvia Tukholmassa ja nollata työväsymystä Teneriffalla tulivuoren juurella ja melkein siellä huipullakin. En ollut tältä vuodelta odottanut näin montaa matkaa, pakko olla enemmän kuin onnellinen jokaisesta. Myös kotimaassa reissausta harrastin enemmän kuin varmaan koskaan ennen, jos mittarina pidetään yhtä kalenterivuotta. Loppujen lopuksi vuoteen mahtui useampikin Helsinki päivä kera jo perinteeksi muodostuneen Jouluisen Helsingin, rakkaan Tampereen kanssa tapasimme myöskin pariin kertaan ja Hotelli Tammer hurmasi allekirjoittaneen kyllä ihan täysillä, ensimmäinen mökki Juhannus Savossa ikinä, road trip Fiskars - Tammisaari - Hanko - Kasnäs, Porvoon vanha kaupunki, vihdoinkin... ja Kuopio, niin monen vuoden jälkeen.

Musiikillisesti tämä oli Haloo Helsingin vuosi, ehdottomasti. Ja ehkä vähän Neljän Ruusunkin. Odotetun Nickelbackin keikan peruuntuminen suretti. Isompia musiikkitapahtumia kesään mahtui jopa kolme. Niin ja tähän vuoteen kuului myös paluu lätkän pariin. Yksi hienoimpia hetkiä oli varmasti Tapaninpäivänä Hartwall Arenalla, kun numerot #11, #16 ja #26 nousivat hallin kattoon. Miksi? Koska oli hienoa sattua paikalle tuona päivänä. Koska vuonna 1995 olin mieletön lätkäfani ja Tupu - Hupu - Lupu ketju kirjoitti tuolloin nimensä luultavasti jokaisen Suomalaisen sydämiin. Koska vuonna 1995 en olisi koskaan voinut kuvitella seisovani 20 vuotta myöhemmin osoittamassa kunniaa kyseiselle kolmikolle oman poikani kanssa. Koska vuosi sitten ei tuntunut todennäköiselle, että vielä joskus olisi se oma muru jonka kanssa voisi lähteä vaikka lätkämatsiin. Ja koska elämä vain on <3

Tänä vuonna rakas tyttäreni pääsi ripille ja aloitti viimeisen vuotensa peruskoulussa. Armas poikani taas tuli siihen ikään, että lapsilisä loppui, virstanpylväs sekin. Ja vaikka ikää nuorisolla jo on, kumpaakaan ei ihan oikeasti tarvinnut pakottaa kesällä viikoksi mökille. Molemmat ovat jo niin isoja, että heillä on omat juttunsa. Mutta siltikään eivät häpeä kuollakseen lähteä äidin kanssa jonnekin. Enemmän toivoisin saavani nuorta herraa liikkeelle, parannusta tapahtui kyllä loppuvuotta kohden.  Näissäkin asioissa kannattaa muistaa mennä sen lapsen / nuoren ehdoilla. Ei ole niin vaikeaa tehdä asioita joista nuori on kiinnostunut vaikka itse ei ehkä niin kovin olisikaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että ollaan ja tehdään yhdessä, ei se mitä tehdään. Ja kai ne nuoretkin sen ymmärtää. Kiitos kun jaksoitte pelata edes kerran Muuttuvaa labyrinttiä Jouluna!

Niin ja Ystävät. Iso kiitos teille kuluneesta vuodesta. Terapia lenkkejä ja -iltoja tarvittiin tänäkin vuonna useampaan otteeseen. Ja yhdessä vietetyt tyttöjen illat noin muutenkin; parasta! Minna, Ninni, Eija, Carita ja Tanja, aina siellä, kun teitä tarvitaan <3

Jos vuoteen mahtui paljon hyvää ja onnea niin jotakin surullistakin. Mummoni nukkui pois aaton aattona. Tottakai tiesin, ettei hänkään sentään ikuisesti voi täällä olla, mutta ei suru uutisiin koskaan totu eikä tarvitse tottuakaan. Mutta se jos mikä lohduttaa, että Liisa Mummo pääsi nyt Lauri Ukon luokse, missä ikinä sitten ovatkaan.

Kaivoin Facebookin syövereistä esiin viimevuoden uuden vuoden lupaukseni. En itseasiassa muistanut tehteeni lupausta vaan luulin asettaneeni itselleni muutamia tavoitteita kuten edellisinä vuosinakin, sillä olin aivan varma että edellinen Uuden Vuoden lupaus oli joitakin vuosia sitten, jolloin lupasin itselleni etten enää koskaan aloita laihista. Noh, joudun nyt julkisesti syömään sanani ja toteamaan, että tein kuitenkin, en vain muistanut sitä. Mitä sitten lupasin;

"L U P A A N vuonna 2015 täyttää Facebookin jatkuvalla kuvatulvalla ja positiivisuudella, pöljillä päivityksillä ja elämänviisauksilla joihin itse uskon. Keksiä paljon kivoja asioita itselleni ja muille, kokea niin monta uutta asiaa kuin ehdin, nähdä, tehdä, olla...

Nauraa, rakastaa, halailla, pussailla, pöljäillä, kujeilla, elää ja tuntea...
Kaikkia näitä; t ä y s i l l ä!"

Ja miten meni, noin omasta mielestäni? Täydellisesti!! Eikä ollut edes vaikea pitää lupaustani.
Ai niin... ja uusi lupaus vuodelle 2016? Totta kai, kun edellisen kanssakin meni noin hyvin! Joten...

L U P A A N vuonna 2016 jahdata muutamaa mielessäni kasvanutta unelmaani, olla spontaanimpi hieman isommissa asioissa (tämä vaatisi melkein selitystä, mutta myöhemmin...), kirjoittaa ja lukea enemmän sekä päästä balanssiin arjen kanssa...

Ja näiden lisäksi edelleenkin lupaan sitä kaikkea  samaa, mitä vuosi sitten.


Joten oikein Hyvää Uutta Vuotta murut ja murmelit, tuokoon vuosi 2016 mukanaan ihania muistoja, upeita hetkiä, mahtavia kokemuksia, paljon suukkoja ja haleja sekä Caritalle sen poikaystävän <3























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti