lauantai 24. syyskuuta 2016

"Tämä rakkaus"

Huhtikuinen ilta vuonna 2010. Pääsykokeet takana, Chisun keikka Kouvolassa. Lavalla suloista keijukaista muistuttava laulaja, joka omistaa biisin "Tämä rakkaus" omalle äidilleen, hän on sinä iltana keikka paikalla mukana. Minä omistan sen siinä hetkessä tyttärelleni, nyt ja aina.

Äidin ja tyttären välinen suhde, herkkä kuin ohuen ohut seitti jonka aurinko valaisee sateen jälkeen, mutta samalla niin vahva ja kestävä, että sitä saa venyttää äärimmilleen ennen kuin se taipuu ja katkeaa. Luja kuin korkein vuori, joka saattaa vaikuttaa joskus luokseen päästämättömältä, mutta tärkeintä onkin tulla puoliväliin vastaan, eikä kiivetä vuoren huipulle. Koska vallasta sokeana huippua tavoitellessa voi jäädä huomaamatta kaikki se, mikä matkalla on tärkeää.

Kuinka neuvoa olematta liian kontrolloiva. Kertoa oma mielipiteensä olematta liian jyrkkä. Ja kuinka muistaa oikeasti kuulla, ei vastatakseen vaan todella ymmärtääkseen. Eikö suurin kivi johon kompastutaan olekin se, että koetetaan estää tyttäriämme tekemästä ne virheet, jotka heidän kuuluu tehdä. Eihän niitä voi kutsua virheiksi ennakolta, virheen tunnistaa vasta jälkeen päin.

Välillä pelottaa niin, että sydän on sykkyrällä. Mutta sen kanssa on opittava elämään. Kuin katsoisi vaarallisen korkealla trapetsilla keikkuvaa taiteilijaa. Ei voi pysäyttää ja jättää vain odottamaan, vaan on kannustettava jatkamaan, koska paikallaan pysyminen johtaa varmaan pudotukseen. Jos löytyy keskeltä tunnetta siitä, ettei kukaan usko ja luota, kuinka niin voisi tehdä itsekään.

Ja vaikka itse sitten putoaisi kuinka syvälle tahansa, ei tarvitse kuin kohottaa katseensa ja katsoa ylös nähdäkseen, että on kuitenkin pystynyt ihmeeseen johon kukaan muu ei olisi voinut. Rakkauteen, jota ei pysty kukaan koskaan horjuttamaan ja ottamaan pois. Koska tämä loputon rakkaus säilyy aina vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti